torstai 11. heinäkuuta 2013

Porissa taas

Terveisiä Porista! Tulin tänne töiden takia vähän yli viikoksi, vaikka muuten kesää viettelenkin vanhempien luona (lue: kotona) maaseudulla. Outoa olla täällä taas pitkästä aikaa. Koulun lopun jälkeen olen käynyt täällä vain pikaseen muutaman kerran. Nyt palaan kotiin vasta 21.7. Vähän ristiriitaiset tunteet. Toisaalta kiva taas siivoilla omaa kotia, laittaa ruokaa jne., mutta toisaalta olisin mieluummin kotona. Mutta viikko on aika lyhyt aika. :)



Kävin kaupungilla pyörimässä, ostamassa työvaatteita ja samalla kipaisin kaupasta hakemassa ruoka-aineita, koska halusin tehdä kanasalaattia.


Salaattiin laitoin jäävuorisalaatin ja kurkun lisäksi avocadoa, broilerin fileesuikaleita, paahdettuja auringonkukansiemeniä, sekä BBQ -kastiketta. -Nam! Ja jälkkäriksi ostin vesimelonia. -Yksi parhaista kesäherkuista!


Piti tänään siivoilla kämppää, mutta en saanut oikein mitään vielä aikaiseksi, siirtelin vasta tavaroita takaisin paikoilleen. Huomenna on tarkoitus imuroida ja siivota kesän aikana kertyneet pölyt pois, jotta täällä voi olla taas viikon. 

xoxo, Eeva




2 kommenttia:

  1. Wonderful post...I like your pretty blog.^^
    Maybe follow each other on bloglovin?
    Let me know follow you then back.
    LOvely greets Nessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much! :) Yes, I will follow you on bloglovin! Have a nice week! :)
      xoxo Eeva

      Poista