maanantai 24. kesäkuuta 2013

Would you rather be covered in sweat at the gym or covered in clothes at the beach?

Niinkuin eilen postauksessa mainitsin, tänään alkoi taas yritys alkaa liikkua enemmän. Niinpä töiden jälkeen surffailin ensin netissä ja etsin itselleni sopivan treeniohjelman. En ole mikään "ammattilainen" kuntosalilla käymisessä, mutta parin vuoden treenikokemusta löytyy, lukion jälkeisenä välivuotena tuli käytyä salilla 3-4 kertaa viikossa. Nyt on kuitenkin "kunnon" salitreenaamisesta sen verran aikaa, että päätin aloittaa puhtaalta pöydältä ja etsiä myös uuden treeniohjelman.



Suunnittelin, että kävisin nyt ainakin aluksi salilla 2 kertaa viikossa ja lisäisin käyntien määrän kolmeen jos jossain vaiheessa tuntuu siltä. Yritän aloittaa tällä kertaa maltillisesti, koska yleensä kun innostun liikunnasta, alan heti liikkua 6 kertaa viikossa ja kyllästyn myös sitten todella nopeasti. Päätin myös, että ainakin näin aluksi treenaan kaikki lihasryhmät läpi samalla salikäynnillä. Olen kuullut, että tämäkin on ihan tehokas tapa kasvattaa lihaksia ja toisaalta halusin mahdollisimman simppelin ja nopean treenin.
Löysin sopivan ohjelman Pakkotoiston sivuilta. Muokkasin sitä oman mielen mukaiseksi ja siitä tuli tällainen:

1. Kyykky
2. Maastaveto
3. Kulmasoutu (alataljassa)
4. Ylätalja
5. Vipunostot sivuille
6. Ranskalainen punnerrus käsipainoilla
7. Hauiskääntö käsipainoilla
8. Vatsat

Aloitan nyt aluksi 12-15 toistoa -  2-3 sarjaa -menetelmällä, ja vaihtelen toistojen määrää sitten kuukauden välein. (Kuukauden jälkeen 8-10 toistoa, sitten 6-8 jne.)

Kokeilin tänään ekaa kertaa ohjelmaa ja kyllä ihan tehokkaalta tuntui! :) Torstaina sitten vuorossa tämän viikon toinen treeni. Jossain vaiheessa koitan lisäksi tunkea välipäiville juoksua/muuta aerobista, mutta nyt ainakin kuumien säiden aikaan salitreeni saa riittää. :)




2 kommenttia:

  1. Tää liikkuminen ja terveellisyys on mulle kans yks ikuisuus projekti, joka tulee aloitettua aina uudelleen ja uudelleen... Jos sitä vielä joskus saisi liikunnan ja terveellisyyden osaksi normaalia arkeaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siihen pyritään! :) Ongelma vaan on, et miten sais sen motivaation säilyy sillonki, ku on kiireitä tai muuta mielessä! :D

      Poista