Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Will it be easy? Nope. Will it be worth it? Absolutely.

Ajattelin kirjoittaa taas postauksen liikunta-aiheesta. Liikuntahaaste, josta aiemmin kerroin starttaa parin viikon kuluttua ja nyt olen muutaman viikon ajan yrittänyt ottaa kevyttä laskeutumista takaisin liikunnan ja terveellisemmän elämän pariin. Ihan viittä kertaa viikossa en ole vielä liikkunut, mutta olen kuitenkin yrittänyt kasvattaa liikuntakertojen määrää viikossa. Olen tällä hetkellä todella tykästynyt kahvakuulailuun. Se on todella tehokasta, mutta samalla myös kivaa ja kohtuu helppoa. Löysin kännykkään ihan loistavan sovelluksen, josta on iso apu mm. juuri kahvakuulatreeneissä. Sovellus on "Round Workout Timer", johon saa asettaa sarjan pituuden-, määrän ja taukojen pituuden. Helpottaa suunnattomasti treeniä, kun ei tarvitse yhtä mittaa vilkuilla kelloa.

 

Sovelluksesta on hyötyä myös juoksussa, pyöräilyssä ja cross trainerilla, kun tekee intervallitreenejä. Tänään tein vaihtelun vuoksi juoksun sijaan ToneItUp:in 45-minuutin intervallitreenin crosstrainerilla. Ja oli kyllä tosi tehokas treeni! Intervallitreeneissä on se etu normaaleihin tasavauhdilla tehtäviin aerobisiin verrattuna, että ne pitävät mielenkiinnon paremmin yllä ja aika tuntuu kuluvan paljon nopeammin. Intervallitreeni on kuitenkin vähintään yhtä tehokasta kuin keskivauhdilla tehty saman pituinen treeni.


Liikunnasta tulee kyllä todella hyvä olo! Ja olo on heti paljon kevyempi, vaikka painosta ei olisi lähtenyt kiloakaan. Ja ennen kaikkea olo on tuhat kertaa energisempi! Eli odotan innolla haasteen alkua ja tällä hetkellä ainakin uskon onnistuvani. Tulen käyttämään sitten tätä blogia yhtenä motivaation lähteenä. Halusitte tai ette! ;)

Mutta huomenna aikaisen viikonlopun viettoon. Luvassa tyttöjen ilta ja kaikkea muuta kuin terveellistä ruokaa! Välillä pitää rentoutua. 

xoxo, Eeva



torstai 27. kesäkuuta 2013

Hiusinspiraatio

Heippahei! Onpa NIHKEÄ päivä takana, ja todellakin kirjaimellisesti. Kuumuudesta huolimatta lähdettiin äidin kanssa salille heti aamutuimaan, ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti! Aamu lähti hyvin liikkeelle treenillä. Tosin jaloissa vielä tuntui maanantainenkin treeni. Pitää varmaan alkaa venytellä enemmän, jotta lihakset eivät kipeytyisi niin paljoa. Ajattelin, että huomenna etsin jooga-dvd:n, kun menen äidin kanssa kaupungille ostoksille. Haluaisin parantaa ryhtiäni ja uskon, että joogasta voisi olla apua siihen.

Tiistain ja keskiviikon vietin Porissa, kun veljen perhe tuli sinne. Aina yhtä kiva saada heidät kyläilemään. <3 Porissa käytiin tiistaina piknikillä ja leikkipuistossa ja keskiviikkona vähän ostoksilla. Löysin itselleni uuden kukkaron, jota olen etsiskellyt jo pidemmän aikaa. Rakastuin heti!


Tänään illalla iski motivaatio kokeilla jotain uutta hiuksille ja niimpä väsäilin solmukampauksen. Olen nähnyt samantyylisen joskus YouTubessa ja on tehnyt pitkään mieli kokeilla sitä itse. Ei tästä ihan samanlaista tullut , mutta uskon, että tämä olisi onnistunut paremmin, jos pohjana olisi ollut kiharat hiukset ja jos tämän tekisi toiselle.


Aina joskus iskee inspiraatio letittää ja tehdä kampauksia, mutta itselle niitä on kuitenkin vaikeampi tehdä, kun ei näe taakse ja kädet puutuvat helposti. Täytyy varmaan ottaa kavereita uhreiksi! :D

Päivitystä terveys-aiheeseen: Olen ottanut taas yhden askeleen kohti terveellisempää ruokavaliota, kun päätin alkaa taas syödä aamuisin puuroa! Se pitää nälän poissa pitkään ja on myös todella hyvää! Tänään puuron päälle sai ihania tuoreita mansikoita! 

xoxo, Eeva