keskiviikko 21. elokuuta 2013

Will it be easy? Nope. Will it be worth it? Absolutely.

Ajattelin kirjoittaa taas postauksen liikunta-aiheesta. Liikuntahaaste, josta aiemmin kerroin starttaa parin viikon kuluttua ja nyt olen muutaman viikon ajan yrittänyt ottaa kevyttä laskeutumista takaisin liikunnan ja terveellisemmän elämän pariin. Ihan viittä kertaa viikossa en ole vielä liikkunut, mutta olen kuitenkin yrittänyt kasvattaa liikuntakertojen määrää viikossa. Olen tällä hetkellä todella tykästynyt kahvakuulailuun. Se on todella tehokasta, mutta samalla myös kivaa ja kohtuu helppoa. Löysin kännykkään ihan loistavan sovelluksen, josta on iso apu mm. juuri kahvakuulatreeneissä. Sovellus on "Round Workout Timer", johon saa asettaa sarjan pituuden-, määrän ja taukojen pituuden. Helpottaa suunnattomasti treeniä, kun ei tarvitse yhtä mittaa vilkuilla kelloa.

 

Sovelluksesta on hyötyä myös juoksussa, pyöräilyssä ja cross trainerilla, kun tekee intervallitreenejä. Tänään tein vaihtelun vuoksi juoksun sijaan ToneItUp:in 45-minuutin intervallitreenin crosstrainerilla. Ja oli kyllä tosi tehokas treeni! Intervallitreeneissä on se etu normaaleihin tasavauhdilla tehtäviin aerobisiin verrattuna, että ne pitävät mielenkiinnon paremmin yllä ja aika tuntuu kuluvan paljon nopeammin. Intervallitreeni on kuitenkin vähintään yhtä tehokasta kuin keskivauhdilla tehty saman pituinen treeni.


Liikunnasta tulee kyllä todella hyvä olo! Ja olo on heti paljon kevyempi, vaikka painosta ei olisi lähtenyt kiloakaan. Ja ennen kaikkea olo on tuhat kertaa energisempi! Eli odotan innolla haasteen alkua ja tällä hetkellä ainakin uskon onnistuvani. Tulen käyttämään sitten tätä blogia yhtenä motivaation lähteenä. Halusitte tai ette! ;)

Mutta huomenna aikaisen viikonlopun viettoon. Luvassa tyttöjen ilta ja kaikkea muuta kuin terveellistä ruokaa! Välillä pitää rentoutua. 

xoxo, Eeva



2 kommenttia:

  1. Latasin itelleki ton Round Workout Timerin. Jospa sitä opettelis juoksemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan mennä vaikka joku kerta yhessä juoksee ku ollaan Y! ;) Tsemppiä, juokseminen on oikeesti tosi kivaa! :) Varsinki se tunne jälkeenpäin.

      Poista