tiistai 20. elokuuta 2013

Syksy



Vaikka rakastankin kesää ja olen vähän haikeilla mielin siitä, että kesä meni ohi niin nopeasti, odotan innolla pimeneviä iltoja, kun voi sytytellä tuoksukynttilöitä ja nauttia hyvästä seurasta vaikkapa maukkaan ruoan ja punaviinin merkeissä. Olen pienestä asti ollut syksy-ihminen, tykkään tunnelmoinnista, kynttilöistä, kirpsakoista syysaamuista, kun tuoksuu omenat ja puitu vilja. Tykkään siitä, että saa vetää villasukat jalkaan ja istua sohvannurkassa vilttiin käpertyneenä.

Loppukesän vadelmia vanhempien puutarhassa

Ja joulu! Loppusyksystä alkaa joulunodotus! Olen suuri jouluihminen, tykkään ostella lahjoja, ja valmistella joulua. Mutta ei mennä kuitenkaan asioiden edelle, siihen on vielä aikaa.

Syksyssä hyvää on myös pukeutuminen. Kesävaatteisiin on jo kurkkua myöten kyllästynyt ja odotan sitä, että voi taas käyttää villaneuleita, huiveja, saapikkaita ja kumisaappaita. Syksyinen vaatevarastoni kaipaa kyllä päivitystä, mutta sitäkin on ehkä luvassa...


Tämän vuoden syksyssä on erityisen paljon odotettavaa, sillä luvassa on kaksi minilomamatkaa; ensin syyskuussa Tukholmaan äidin kanssa ja sitten lokakuussa poikaystävän, veljen ja veljen vaimon (joka on minulle myös todella läheinen ystävä <3) kanssa Gdanskiin! Ulkomaanreissujen lisäksi lokakuussa mennään perhepiirissä saaristoon mökkeilemään viikoksi. Eli kaikkea kivaa tiedossa siis!!


Ja kahden viikon päästä alkaa taas koulu. Tavallaan voisin kyllä jatkaa "lomailua" vaikka kuinka pitkään, mutta toisaalta on kiva taas palata arkirytmiin ja saman katon alle poikaystävän kanssa.


Loppuun vielä kappale, joka soi tällä hetkellä taustalla. Nimittäin Frank Sinatran New York, New York. Jostain syystä olen aina pitänyt New Yorka syksykaupunkina. Joskus vielä sinne, Central Parkiin kahvimuki kädessä kaikkien värikkäiden lehtien keskelle! ;)



Ihanaa loppukesää/alkusyksyä kaikille! Nauttikaa lämpimistä keleistä vielä, kun niitä on!
xoxo, Eeva

1 kommentti:

  1. IHANA!

    Jumpe, en tiä mitä sanoisin. Niin kaunis teksti taas. Oon kans aina haaveillu syksyisestä New Yorkista ja Central Parkista!

    VastaaPoista