lauantai 21. syyskuuta 2013

It´s a good to day to be alive

Aurinkoista lauantaita!

Tänään on hyvä päivä. Aamu lähti liikkelle puolen tunnin juoksulenkillä äidin kanssa raikkaassa ulkoilmassa. Rakastan syksyistä maaseutua! Muuten päivään on kuulunut ystävien kanssa hengailua ja koulutehtävien tekoa. On muuten mahtava tunne kun saa jonkun tehtävän valmiiksi!


Hyvän päivästä ei kuitenkaan tee koulutehtävät, vaan ihana keli ja ihanat ihmiset! Rakastan tällaisia laiskoja koti-päiviä, kun voi olla lökäreissä ja villasukissa ja kuljeskella ilman meikkiä.


Villasukat <3


Vaikka kovasti suunnittelin, että säästäisin shoppailut tuleville ulkomaanmatkoille, päädyin kuitenkin eilen ostamaan itselleni uudet syksykengät, koska A. En voi enää kulkea ballerinoissa näillä keleillä, B. Löysin täydelliset, juuri sellaiset, joita olen ajatellut!


Ja nyt on myös ratkaistu se ongelma, että mitä laitan jalkaan sekä Tukholmaan, että Gdanskiin. Mielestäni nämä on niin helppo yhdistää moneen asukokonaisuuteen ja lisäksi ovat todella hyvät jalassa!

Koska tämän päivän postaukseni näyttää muutenkin olevan nyt sitäsuntätä, ajattelin loppuun vielä mainita että satsumat ovat taas todella hyviä tällä hetkellä!


En tiedä olenko ainoa, mutta minulle ainakin satsumat ovat joka vuosi takuuvarma syksyn merkki. Nyt niitä tulee sitten taas syötyä aamupalalla, lounaalla, välipalalla ja vähän joka välissä. 

Illalla luvassa pienimuotoista tyttöjeniltaa ja tarkoitus on tehdä ihanaa kaura-omenapaistosta. Hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille!

xoxo, Eeva




torstai 19. syyskuuta 2013

Haaste

Heippa! 

Blogissa ollut nyt vähän hiljaiseloa kiireiden vuoksi, mutta nyt palailin taas haasteen merkeissä.
Kiitos Heidille haasteesta!

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.



Eli 11 asiaa minusta:

  1. Rakastan matkustelua. Aina pitää olla suunnitteilla vähintään yksi matka. Vaikkakin se olisi sitten vasta vuoden päässä. Tällä hetkellä edessä on kolme reissua, Tukholmaan, Gdanskiin ja Kanariansaarille.
  2. Juon kahvia. Tai oikeastaan olen riippuvainen kahvista. 
  3. Rakastan suklaata (Tämä oli Heidillä ja oli todella osuva myös itseeni, joten jätin sen)
  4. Olen välillä todella puhelias.
  5. Osaan suomen lisäksi englantia, ruotsia ja saksaa. Aloitin juuri myös venäjän opinnot.
  6. Rakastan ruoanlaittoa ja ennen kaikkea tykkään laittaa ruokaa muille. 
  7. Tykkään meikkaamisesta. Siinä on jotain rentouttavaa, ihan kuin maalaamisessakin.
  8. Haaveilen muutosta omaan taloon/isompaan asuntoon.
  9. Olen melkeinpä aina ajoissa paikalla. Ärsyttää ihmiset joita joutuu aina odottamaan.
  10. Jos voittaisin lotossa jakaisin kaiken perheen ja muiden ihanien kanssa. En osaisi nauttia rahoista yksin.
  11. Haluaisin oman auton!

Ja vastaukset Heidin kysymyksiin:

1. Suklaa vai jäätelö? 
Suklaa!!

2. Mistä nautit eniten kesässä?
Kesävaatteista, lämmöstä, ukkoskuuroista. 

3. Miksi päädyit bloggaamaan?
Olin jo useamman vuoden miettinyt blogin perustamista, ja tehnyt blogger -tilinkin, mutta se oli sitten jäänyt. Mutta kun Heidi perusti blogin, myös minä rohkaistuin.

4. Uskotko avaruusolentoihin?
En enää. Pienenä menetin monta kertaa yöunet niitä miettiessä.

5. Suosikkivuodenaikasi?
Syksy on aina ollut minun lemppari vuodenaika. Syksyllä olen kaikkein energisimmilläni.

6. Suosikkikukkasi?
Orkidea

7. Ihanin sisustuskauppa netissä?
öö. En juurikaan etsi sisustustavaraa netistä.

8. Mitä katsot televisiosta?
Katson Vampyyripäiväkirjoja, Gossip Girliä, Dieetit vaihtoon, Erilaiset äidit, myöskin Salkkareita ja Uusi päivä -sarjaa tulee epäsäännöllisen säännöllisesti seurattua. 

9. Ammattisi?
Tällä hetkellä opiskelija, tulevaisuudessa matkailun restonomi eli sitten jotain siihen liittyvää.

10. Millaisia blogeja luet?
Todella vaihtelevasti. Tykkään erityisesti Lifestyle -blogeista.

11. Parasta elämässä
Perhe ja muut rakkaat. 

Ja sitten vielä mun kysymykset seuraaville:

1. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa?
2. Kuvaile luonnettasi yhdellä sanalla.
3. Lempiruokasi?
4. Haaveammattisi lapsena?
5. Paras Biisi tällä hetkellä?
6. Mistä haaveilet?
7. Minne matkustaisit, jos saisit matkustaa minne tahansa?
8. Kahvi vai tee?
9. Kissat vai koirat?
10. Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua?
11. Paras asia tällä hetkellä?

Haastan:

Love it or leave it
Ennin kengissä
Annisblog
Elämää Venlan silmin

Hauskaa torstaita kaikille! :)

xoxo, Eeva

torstai 5. syyskuuta 2013

Kuulumisia :)

Ensimmäinen kouluviikko on nyt melkein takana. Huomenna vielä yksi kokous- ja kongressipalveluiden tunti ja sitten viikonlopun viettoon vanhempien luokse! :) Viikko hurahti tosi nopeasti ja olen jostain syystä ollut todella energinen koko viikon. Ehkäpä syynä on säännöllinen liikunta? ;)

Tavoistani poiketen olen alkanut suunnittelemaan asioita paremmin. Pyrin käymään kaupassa harvemmin, jotta rahaa ei menisi kaikkeen turhaan. Tämän takia suunnittelen nyt viikon ruokalistan maanantaina ja pyrin ostamaan kaikki ruoka-ainekset jo silloin. Vähemmän stressiä ja rahanmenoa!

Olen myös alkanut suunnittelemaan päivän vaatetuksen etukäteen. Aiemmin minulla oli ongelmana, että kun olisi pitänyt jonnekkin lähteä, seisoin vaatehuoneessa kysymysmerkkinä ja katselin täysiä hyllyjä. Silti ei ollut mitään päällepantavaa. Nyt koitan miettiä vaatteet jo etukäteen, niin ei tule vaatekriisiä aamulla!

Aina kun alkaa uusi vuodenaika, rakastan asukokonaisuuksien suunnittelua, koska on taas jotain "uutta" puettavaa. Tämän päivän asu:

Vaaleansiniset/turkoosit pillifarkut Cubukselta, valkoinen t-paita ja kengät h&m:stä,
huivi Pieces ja pöllökoru Espanjasta.


Rakastan näitä pitsitossuja <3
Suunnitelmallisuus auttaa myös liikkumisessa. Olen nimittäin alkanut merkkaamaan kalenteriin etukäteen seuraavan viikon liikuntakerrat. Helpottaa aikataulutusta! Liikuntahaaste on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen todella motivoitunut tällä hetkellä ja nyt onkin vähän jopa tylsä olo kun on "lepopäivä". Koitan hillitä itseäni, etten nyt pilaa tätä taas sillä, että treenan itseni kahdessa viikossa ylikuntoon ja sitten liikkuminen jää kokonaan. Lauantaina pääsen sitten taas maaseudulle juoksemaan! :)

Eipä nyt tällä kertaa muuta, hauskaa viikonloppua!

xoxo, Eeva

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Brand new start

Niinkuin viime postauksessa mainitsin, tulin lauantaina Poriin tavoitteena tehdä suursiivous ennen koulun alkua. Ja täytyy sanoa, että oli todella piristävää! Ei ihan äkkiä uskoisi, että minä joka yleensä kitisen jo siitä, kun pitäisi nopeasti imuroida tulen näin hyvälle tuulelle siivoamisesta. Rakastan sitä, että tavarat ovat järjestyksessä. Välillä vaan siivousmotivaatiota saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Nyt kuitenkin asunto kiiltä lattiasta kattoon! :) (Ja kyllä siinä aikaa menikin...)


Järjestin meikkisiveltimet Pariisista ostettuihin
mukeihin, jotka muuten lojuisivat tyhjänpanttina :)

Koko päivän (ja eilisenkin) kestäneen siivoamisen, vaatteiden järjestelyn, pyykinpesun ja ruokaostosten teon jäljiltä en ehtinyt juurikaan miettiä syömisiä tänään, joten päätin tehdä illalla jotain kunnon ruokaa. Olen jo pitkään halunnut kokeilla jauheliha-perunasoselaatikkoa, en tiedä mistä tämäkin idea tuli. Resepti löytyi Hellapoliisin nettisivuilta. Todella helppo, halpa ja hyvä ruoka! :) Ja riittää useaksi päiväksi.



Olen aina ollut vähän sitä mieltä, että vuosi alkaa syksystä. Tai ainakin minun vuoteni. Voi johtua osittain siitä, että olen syksyihminen. Ja minulla tulee aina tähän aikaan vuodesta tarve siivota, järjestellä. Ja tämä koskee niin asuntoa kuin elämääkin. Syksyllä on hyvä aloittaa uusia harrastuksia ja kehittää itseä.  Ja huomenna käynnistyykin meidän liikuntahaaste, jota odotan innolla!

Huomenna alkaa liikuntahaasteen lisäksi koulu. Olen oikeastaan ihan innoissani siitä, vaikka koulu tietää stressiä. Olin perjantain ja lauantain Heidin luona ja lyhyen ostoskierroksen jälkeen löysin itselleni uuden koululaukun! Laukku on ihana ja vielä kaiken lisäksi täydellisen kokoinen! Piti tietenkin heti innoissaan päästä pakkaamaan laukun sisältö! ;)


Laukun sisältö ;)

Tulee ihan mieleen ala-aste, kun koulun alkua odotti aina ihan hirveästi. Sitä varten ostettiin aina uusia vaatteita, kyniä, pyyhekumeja ja sen sellaista.  Nyt on vähän sama fiilis. Mutta olen myös varma, että käy samoin kuin ala-asteella; parin viikon jälkeen karu totuus paljastuu ja toivoo taas, että pian olisi syysloma! :D
Ihanaa syyskuuta kaikille!

xoxo, Eeva

torstai 29. elokuuta 2013

Loman loppua

Loman viimeiset viikot ovat hurahtaneet ihan käsittämättömällä nopeudella. Enää muutama päivä, ja sitten istutaankin taas koulun penkillä. Tämä viikko (ja viime viikonloppu) ovat olleet todella ohjelmoituja. Viikonloppuna sain ihanat tytöt Poriin vieraaksi. Tarkoitus oli lähteä kaupungille iltaa viettämään, mutta loppujen lopuksi ilta hurahti ruoan ja mahtavan seuran parissa ihan kotosalla. Tytöt leipoivat meille todella herkullista mustikkapiirakkaa.



Kuvia tuli otettua kyllä monta, mutta onnistuneita ei juurikaan, niinkuin yleensä tuppaa käymään, kun tämä kauhukolmikko on koolla. Mutta hauskaa oli. <3

Porissa olon aikana kävimme myös shoppailemassa uusia syksyvaatteita. Itse tein pitkästä aikaa löytöjä h&m:ltä. 



Tällä viikolla oltiin poikaystävän kanssa mökillä nauttimassa kesäloman viimeisistä päivistä. Ja tuli vielä pikaisesti pyrähdettyä järvessäkin! Nyt viimeistään huomaa, että syksy on koittanut, tänään oli ensimmäistä kertaa ballerinoilla vähän vilpoista kulkea. 

Lauantaina taas nokka kohti Poria ja toista lukuvuotta matkailu-opintojen parissa. Aion aloittaa syksyn Porissa tekemällä suursiivouksen asunnolla, jotta sitä voi taas kutsua kodiksi. Muutenkin kesänajan laiskuus ja huolimattomuus alkaa kyllästyttää ja kaipaan järjestystä elämään. Ja paras keino saada elämä järjestykseen on ensin järjestellä ympäristö siistiksi! :)
Kirjoittelen lisää Porissa. Nyt hyvää viikonloppua kaikille! 

xoxo, Eeva

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Will it be easy? Nope. Will it be worth it? Absolutely.

Ajattelin kirjoittaa taas postauksen liikunta-aiheesta. Liikuntahaaste, josta aiemmin kerroin starttaa parin viikon kuluttua ja nyt olen muutaman viikon ajan yrittänyt ottaa kevyttä laskeutumista takaisin liikunnan ja terveellisemmän elämän pariin. Ihan viittä kertaa viikossa en ole vielä liikkunut, mutta olen kuitenkin yrittänyt kasvattaa liikuntakertojen määrää viikossa. Olen tällä hetkellä todella tykästynyt kahvakuulailuun. Se on todella tehokasta, mutta samalla myös kivaa ja kohtuu helppoa. Löysin kännykkään ihan loistavan sovelluksen, josta on iso apu mm. juuri kahvakuulatreeneissä. Sovellus on "Round Workout Timer", johon saa asettaa sarjan pituuden-, määrän ja taukojen pituuden. Helpottaa suunnattomasti treeniä, kun ei tarvitse yhtä mittaa vilkuilla kelloa.

 

Sovelluksesta on hyötyä myös juoksussa, pyöräilyssä ja cross trainerilla, kun tekee intervallitreenejä. Tänään tein vaihtelun vuoksi juoksun sijaan ToneItUp:in 45-minuutin intervallitreenin crosstrainerilla. Ja oli kyllä tosi tehokas treeni! Intervallitreeneissä on se etu normaaleihin tasavauhdilla tehtäviin aerobisiin verrattuna, että ne pitävät mielenkiinnon paremmin yllä ja aika tuntuu kuluvan paljon nopeammin. Intervallitreeni on kuitenkin vähintään yhtä tehokasta kuin keskivauhdilla tehty saman pituinen treeni.


Liikunnasta tulee kyllä todella hyvä olo! Ja olo on heti paljon kevyempi, vaikka painosta ei olisi lähtenyt kiloakaan. Ja ennen kaikkea olo on tuhat kertaa energisempi! Eli odotan innolla haasteen alkua ja tällä hetkellä ainakin uskon onnistuvani. Tulen käyttämään sitten tätä blogia yhtenä motivaation lähteenä. Halusitte tai ette! ;)

Mutta huomenna aikaisen viikonlopun viettoon. Luvassa tyttöjen ilta ja kaikkea muuta kuin terveellistä ruokaa! Välillä pitää rentoutua. 

xoxo, Eeva



tiistai 20. elokuuta 2013

Syksy



Vaikka rakastankin kesää ja olen vähän haikeilla mielin siitä, että kesä meni ohi niin nopeasti, odotan innolla pimeneviä iltoja, kun voi sytytellä tuoksukynttilöitä ja nauttia hyvästä seurasta vaikkapa maukkaan ruoan ja punaviinin merkeissä. Olen pienestä asti ollut syksy-ihminen, tykkään tunnelmoinnista, kynttilöistä, kirpsakoista syysaamuista, kun tuoksuu omenat ja puitu vilja. Tykkään siitä, että saa vetää villasukat jalkaan ja istua sohvannurkassa vilttiin käpertyneenä.

Loppukesän vadelmia vanhempien puutarhassa

Ja joulu! Loppusyksystä alkaa joulunodotus! Olen suuri jouluihminen, tykkään ostella lahjoja, ja valmistella joulua. Mutta ei mennä kuitenkaan asioiden edelle, siihen on vielä aikaa.

Syksyssä hyvää on myös pukeutuminen. Kesävaatteisiin on jo kurkkua myöten kyllästynyt ja odotan sitä, että voi taas käyttää villaneuleita, huiveja, saapikkaita ja kumisaappaita. Syksyinen vaatevarastoni kaipaa kyllä päivitystä, mutta sitäkin on ehkä luvassa...


Tämän vuoden syksyssä on erityisen paljon odotettavaa, sillä luvassa on kaksi minilomamatkaa; ensin syyskuussa Tukholmaan äidin kanssa ja sitten lokakuussa poikaystävän, veljen ja veljen vaimon (joka on minulle myös todella läheinen ystävä <3) kanssa Gdanskiin! Ulkomaanreissujen lisäksi lokakuussa mennään perhepiirissä saaristoon mökkeilemään viikoksi. Eli kaikkea kivaa tiedossa siis!!


Ja kahden viikon päästä alkaa taas koulu. Tavallaan voisin kyllä jatkaa "lomailua" vaikka kuinka pitkään, mutta toisaalta on kiva taas palata arkirytmiin ja saman katon alle poikaystävän kanssa.


Loppuun vielä kappale, joka soi tällä hetkellä taustalla. Nimittäin Frank Sinatran New York, New York. Jostain syystä olen aina pitänyt New Yorka syksykaupunkina. Joskus vielä sinne, Central Parkiin kahvimuki kädessä kaikkien värikkäiden lehtien keskelle! ;)



Ihanaa loppukesää/alkusyksyä kaikille! Nauttikaa lämpimistä keleistä vielä, kun niitä on!
xoxo, Eeva

perjantai 9. elokuuta 2013

Liikuntamotivaatio!

Sateista, mutta silti mahtavaa perjantaita! Aloitin tällä viikolla "liikuntasuunnitelmani" noudattamisen ja takana on nyt kaksi puolen tunnin juoksulenkkiä ja kaksi puolen tunnin kahvakuulatreeniä. Joogan päätin jättää sunnuntaille. Mutta olen todella ylpeä itsestäni! Koko kesä on mennyt siinä, etten käytännössä ole liikkunut yhtään ja nyt olen pukenut treenivaatteet päälle jo neljä kertaa tällä viikolla. Oli kyllä päiviä, kun ei niin kauheesti olisi jaksanut liikkua, (varsinkin kun lihakset olivat vielä edellisenkin päivän jäljeltä tulessa) mutta nujersin sen ruikuttajan äänen päässäni ja lähdin liikkumaan! Ja olo on kyllä todella mahtava!

Juoksemisen aloitin kevyesti 2-minuuttia juoksua - 1 minuutti kävelyä intervallilla, koska pyrin nyt pidempiaikaisempaan elämäntapamuutokseen, ja uskon onnistuvani paremmin, jos en heti lähde juoksemaan 12 kilometrin rääkkilenkkiä. Kun aloittaa liikuntaharrastuksen, on parasta aloittaa maltillisesti, koska liikunnan jälkeen pitää jäädä tunne, että voisi vielä vähän liikkua. Jos on lenkin jälkeen aivan kuollut, luultavasti on vaikeampi seuraavalla kerralla lähteä liikkeelle.

Freshin näköisenä lähdössä lenkille! :D Älkää välittäkö sekaisesta taustasta. :P
Kahvakuulatreeneihin käytin YouTubesta löytämääni 30 -minutin ohjelmaa aloittelijalle sekä Ilona & Hyvä olo lehdessä (2.1.2013) ollutta kahvakuulaohjelmaa, joka koostui seitsemästä liikkeestä. Kahvakuula on kyllä äärimmäisen tehokas liikuntamuoto! Siinä yhdistyy sekä lihaskunto, että aerobinen liikunta.

Heti ensimmäisen juoksulenkin jälkeen mieleen palautui taas, miksi rakastan juoksemista niin paljon. Olo lenkin jälkeen on nimittäin aivan uskomaton! (Siitä huolimatta, että hiki virtaa ja olen punainen kuin tomaatti...) Minua on jo pidempään ärsyttänyt oma saamattomuuteni. Päätän aina, että nyt alan liikkua jne. Ja haaveilen paremmasta kropasta. Mutta sitten ei kuitenkaan koskaan tee asialle mitään, tai jättää leikin kesken heti kun ei enää huvita. Täytyy potkia itsensä liikkeelle silloinkin kun ei huvita! Pidemmän päälle tämä on kuitenkin parasta itsensä kannalta. Joten liikkukaa ihmiset! ;)

Kohta lähden viikonlopun viettoon poikaystävän luo Tampereelle. Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

xoxo, Eeva


maanantai 5. elokuuta 2013

Kuusamo, uusia kenkiä, liikuntahaaste...

Heippahei taas kerran pitkästä aikaa! Piti kirjoittaa jo piankin viime postauksen jälkeen, mutta sitten se jäi työkiireiden ja lomailun takia. Viime viikko tuli vietettyä nimittäin Kuusamossa poikaystävän ja vanhempien kanssa. Viikko vierähti todella nopeasti patikoidessa Valtavaaralla ja Pienellä Karhunkierroksella, sekä kalastellessa koskella. (Tai oikeastaan muut kalasti ja minä lähinnä pyörin mukana)



Oli ihana viettää pitkästä aikaa kunnon mökkiloma pohjoisessa, saunoa ja syödä hyvin, sekä viettää laatuaikaa ihanien kanssa. Pohjoiseen menemisessä huono puoli on pitkä ja puuduttava ajomatka, jotka kaikkine pysähdyksineen kestää meiltä 12 tuntia/suunta. 

Patikoidessa huomasin, että oma kunto on uhkaavasti huonontunut viime vuoden keväästä, joten nyt on aika oikeasti tarttua härkää sarvista ja aloittaa liikkuminen. Pitkällä ajomatkalla ehti suunnitella kaikenlaista ja sovittiinkin poikaystävän kanssa pienestä haasteesta. Päätimme, että syyskuun alusta alkaen aloitamme systemaattisen liikunnan viikottain ja teimme päätöksen siitä, kuinka monta kertaa viikossa kumpikin alkaa liikkua. Sovimme myös, että jos jompi kumpi jättää viikon liikunnat välistä, joutuu maksamaan toiselle "sakon". Aiomme pitää kirjaa liikuntakerroista, jotta sitten on helppo seurata, että kumpikin toimii haasteen mukaisesti. Päätimme, että aloitamme haasteen koulujen alkaessa 1.9 ja jatkamme sitä ainakin joulukuulle asti. Jätämme pois laskuista viikot, joilla on kipeänä tai matkoilla. 

Saa nähdä miten haaste onnistuu. Uskon, että itselleni tämä on ainakin hyvä juttu, sillä kun on jotain toiselle "luvannut" on vaikeampi olla toteuttamatta lupausta. Jos vain mielessään tekee päätöksen, että "alampa liikkua", voi helposti luistaa päätöksestä, kun kukaan ei ole "vahtimassa". 
Suunnittelin itselleni seuraavanlaista viikko-ohjelmaa:
  • Kahvakuula/lihaskunto 2 krt/vko
  • Juoksu 2 krt/vko
  • Jooga 1 krt/vko
En tavoittele mitään "kehonrakentajan vartaloa", joten jätin lihaskuntokertojen määrän vain kahteen. Olen muutamia kertoja kokeillut kahvakuulaa ja silloin innostuin siitä niin, että päätin hankkia myös itselle sellaisen. Vähän kyllä hirvittää, että mahtuuko meidän pienessä kaksiossa heiluttelemaan sitä! :D
Juoksuharrastusta taas olen kaipaillut jo jonkin aikaa, tai lähinnä sitä tunnetta joka tulee hyvän lenkin jälkeen. En ole mikään asiantuntija, joten en tiedä, onko tässä eri tyylisiä liikuntamuotoja "oikeassa suhteessa", mutta aion ainakin aloittaa tällä.

Vaikka haaste alkaakin vasta syyskuussa, tarkoitukseni on pikkuhiljaa taas kaivaa lenkkarit ja liikuntavaatteet esiin ja "herätellä kroppaa", jottei sitten syyskuun ekalla viikolla ole kauhea shokki, kun liikuntakertojen määrä viikossa vaihtuukin nollasta viiteen. Jos teitä kiinnostaa, voin kirjoitella sitten matkan varrella tuntoja (, tuskaa) ja edistymistäni. Tai luultavasti kirjoitan kyllä joka tapauksessa... ;)

Loppuun ajattelin vielä esitellä kenkähankintojani. Minun on todella vaikea löytää kenkiä, joista pidän, varsinkin silloin, kun todella tarvitsisin uusia. Siksi ostan yleensä kenkiä sitä mukaan, kun löydän kivoja, vaikkei minulla juuri sillä hetkellä olisikaan niille käyttöä. Viime viikkoina olen löytänyt peräti kolmet kengät, ballerinat ja korkkarit ihan tutusta ja turvallisesta Prismasta ja nahkaiset varvassandaalit pienestä kenkäliikkeestä Kuusamon keskustasta.




Korkkarit ostiin, koska mielestäni jokainen tarvitsee yhdet hyvät perus mustat korkkarit,joilla on hyvä kävellä. Nämä mielestäni käyvät sekä "arkikäyttöön", että myös vähän juhlallisempaankin menoon. Korkeasta korosta huolimatta näillä on yllättävän hyvä kävellä ja kaiken lisäksi pohjassa on myös "liukueste".


Tulipas taas vaihteeksi vähän pidempi postaus. Olen pahoillani, että kuvia ei ole tällä kertaa tämän enempää. Yritän jatkossa kuvailla enemmän!

Hauskaa viikkoa ja nauttikaa nyt vielä aurinkoisista päivistä kun niitä on! :)

xoxo, Eeva

Ps. Toiveita saa taas kerran esittää, jos tulee mieleen jotain, josta haluaisitte minun tekevän postauksen. 


torstai 11. heinäkuuta 2013

Porissa taas

Terveisiä Porista! Tulin tänne töiden takia vähän yli viikoksi, vaikka muuten kesää viettelenkin vanhempien luona (lue: kotona) maaseudulla. Outoa olla täällä taas pitkästä aikaa. Koulun lopun jälkeen olen käynyt täällä vain pikaseen muutaman kerran. Nyt palaan kotiin vasta 21.7. Vähän ristiriitaiset tunteet. Toisaalta kiva taas siivoilla omaa kotia, laittaa ruokaa jne., mutta toisaalta olisin mieluummin kotona. Mutta viikko on aika lyhyt aika. :)



Kävin kaupungilla pyörimässä, ostamassa työvaatteita ja samalla kipaisin kaupasta hakemassa ruoka-aineita, koska halusin tehdä kanasalaattia.


Salaattiin laitoin jäävuorisalaatin ja kurkun lisäksi avocadoa, broilerin fileesuikaleita, paahdettuja auringonkukansiemeniä, sekä BBQ -kastiketta. -Nam! Ja jälkkäriksi ostin vesimelonia. -Yksi parhaista kesäherkuista!


Piti tänään siivoilla kämppää, mutta en saanut oikein mitään vielä aikaiseksi, siirtelin vasta tavaroita takaisin paikoilleen. Huomenna on tarkoitus imuroida ja siivota kesän aikana kertyneet pölyt pois, jotta täällä voi olla taas viikon. 

xoxo, Eeva




keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Utö

Melkein kaksi viikkoa siitä kun viimeksi kirjoitin! Tuntuupa pitkältä ajalta. Kaksi viimeviikkoa ovat olleet todella kiireiset, ei niinkään töiden, vaan lomailun merkeissä. Ensimmäinen viikko kului perheen kanssa, veljenlasten kanssa touhutessa. Mukaan mahtui yksi muumimaailma -käynti, vaahtokarkkien grillaamista, barbeilla leikkimistä ja muuta kivaa. Ei tullut juuri otettua kuvia viikolta, mutta viikonloppuna lähdimme poikaystävän (tai pitäisikö sanoa avomiehen..) kanssa Utöseen, ja siellä kuvia tuli napsittua senkin edestä!



Utö on pieni saari Turun saaristossa ja kuuluu nykyisin Paraisten kaupunkiin. Rakastuin paikkaan jo viime kesänä, kun ensimmäisen kerran kävin siellä, nyt tunteet vain syvenivät. Monelle lappi on todella tuttu paikka, mutta Suomen toinen ääripää jää kokonaan näkemättä. Ulkosaaristo nimittäin on mielestäni aivan omaa luokkaansa. Paikka on kuin henkäys jostain menneisyydestä ja luonto aivan eri näköistä kuin missään muualla Suomessa. Utöstä entistä mielenkiintoisemman tekee sen historia kaikkine haaksirikkotarinoineen. 



Lähdimme perjantaina Eivor -laivalla kohti Utötä. Matka kesti 4,5 tuntia Pärnäisistä ja saavuimme perille vasta myöhään illalla. Majoituimme Utö Havshotellin yhteydessä olevaan matkustajakotiin. Yöpyminen siellä on todella edullista, vain 80 €/kaksi yötä, sis. hotelliaamiaisen! Suosittelen lämpimästi!


Saarella kiertelimme katsomassa nähtävyyksiä ja luontoa; Utössä parasta ajanvietettä on vaan istuskella kallioilla ja katsella merta. Paikka on karulla tavalla äärettömän kaunis! Palasimme kotiin sunnuntai-iltana. 


Utö on kyllä paikka joka vie sydämen mennessään. Kannattaa ehdottomasti käydä, jos vaan on siihen joskus mahdollisuus! Uskon, että saarella vierailuni ei todellakaan jäänyt viimeiseksi. 

Jos kiinnostaa: www.uto.fi

Nyt on loimailut taas hetkeksi lomailtu ja pyrin palaaman taas kirjoittamisen pariin vähän useammin. Hauskaa loppuviikkoa! :)

xoxo, Eeva

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Ostoksia

Heipsan!
Tänään töiden jälkeen lähdettiin äidin kanssa ostoksille Turkuun. Tarkoitukseni oli ostaa uusia työvaatteita sekä mahdollisesti muitakin vaatteita, mutta kävi niin, että työvaatteiden lisäksi löysin taas kerran vain kosmetiikkaa. Tuntuu, että löydän vaatteita nykyään vain ulkomailta! Lisäksi varsinkin kenkien suhteen homma menee niin, että jos todella tarvitsisin uudet kengät, en varmasti löydä sellaisia jotka haluaisin. Kesäkenkätilanteeni on aivan surkea, keväällä ostamani ballerinat irvistävät jo kärjistä ja ihanat, h&m:stä ostetut valkoiset pitsitossut ovat Espanjanmatkan jäljiltä edelleen ihan ruskeat ja pesun tarpeessa. Ehkä pitäisi alkaa ostaa vähän laadukkaampia kenkiä... (Tai sitten täytyy lopettaa kaahottaminen, etteivät ne kulu puhki ja likastu niin nopeasti :D)



Viimeaikoina on päivät tullut vietettyä räjähtäneen näköisenä meikittömänä töissä, joten kun harvoin lähden jonnekkin "ihmisten ilmoille" on kiva vähän meikata ja laittautua enemmän kuin yleensä. Moni tuntuu pitävän meikkaamista välttämättömänä pahana, mutta minulle se on harrastus. Meikkaaminen on kiva tapa toteuttaa luovuutta ja samalla kohottaa itsetuntoa. Välillä mietin, että olenko ihan väärällä alalla, kun voisin käyttää tuntikausia meikkaamiseen. Toisaalta en tiedä olisiko tämä niin hauskaa, jos se olisi ammatti...

Päivän kosmetiikkaostoksia:


Kokeilin pari viikkoa sitten Nivean In-Shower kosteusvoidetta lehden mukana tulleen näytteen avulla ja tykästyin tuotteeseen. Kärsin varsinkin talvella todella kuivasta ihosta, ja välillä tuntuu ettei perus suihkun jälkeen levitettävä voide ole tarpeeksi. (Varsinkaan jos sitä ei aina jaksa käyttää...) Niinpä tämä voide on kuin luotu minua varten!

Ostettiin äidin kanssa puoliksi DKNY:n hajuvesipakkaus Be Delicious, johon kuului sekä alkuperäinen Be Delicious -tuoksu, että uudempi Fresh Blossom -tuoksu. Olen monta vuotta pitäny DKNY:n hajuvesistä ja minulla on jo entuudestaan Fresh Blossom -tuoksu, joten oli kiva saada myös tuo alkuperäinen pullo. 

Syksyllä juhlitaan äidin syntymäpäiviä, joten ostin niitä ajatellen itselleni irtoripset. Mielestäni on kiva aina silloin saada "räpsyripset" varsinkin juhliin. :)

Olen kuullut paljon hyvää Simple:n Kind to skin cleansing Facial Wipes -kosteuspyyhkeistä, joten ajattelin nyt kokeilla niitä. Varsinkin jos on kasvoilla normaalia enemmän meikkiä, on ihanaa kun saa päivän päätteeksi ne pois kasvoilta jokaista hiukkasta myöten ja kosteuspyyhkeet on siihen hyvä apuväline!

Viimeinen ostos on Balmain Paris Texturizing Salt Spray, jonka äiti ystävällisesti toi minulle tänään kampaajalta. Hän osti itse saman tuotteen muutama viikko sitten ja parin kokeilun jälkeen tykästyin suihkeeseen niin, että päätin hankkia oman! Suolasuihke antaa kivasti tyvikohotusta hiuksiin ja tekee niistä "huolettomamman" näköiset. Ensimmäistä kertaa minäkin voin saada tätä painavaa reuhkaa tyvestä kohoamaan niin, että "päätä pitkin valuvat hiukset" -lookin sijaan on myös vähän volyymia. Tykkään! :)

Mutta nyt, ihanaa viikonloppua kaikille! 

xoxo, Eeva

torstai 27. kesäkuuta 2013

Hiusinspiraatio

Heippahei! Onpa NIHKEÄ päivä takana, ja todellakin kirjaimellisesti. Kuumuudesta huolimatta lähdettiin äidin kanssa salille heti aamutuimaan, ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti! Aamu lähti hyvin liikkeelle treenillä. Tosin jaloissa vielä tuntui maanantainenkin treeni. Pitää varmaan alkaa venytellä enemmän, jotta lihakset eivät kipeytyisi niin paljoa. Ajattelin, että huomenna etsin jooga-dvd:n, kun menen äidin kanssa kaupungille ostoksille. Haluaisin parantaa ryhtiäni ja uskon, että joogasta voisi olla apua siihen.

Tiistain ja keskiviikon vietin Porissa, kun veljen perhe tuli sinne. Aina yhtä kiva saada heidät kyläilemään. <3 Porissa käytiin tiistaina piknikillä ja leikkipuistossa ja keskiviikkona vähän ostoksilla. Löysin itselleni uuden kukkaron, jota olen etsiskellyt jo pidemmän aikaa. Rakastuin heti!


Tänään illalla iski motivaatio kokeilla jotain uutta hiuksille ja niimpä väsäilin solmukampauksen. Olen nähnyt samantyylisen joskus YouTubessa ja on tehnyt pitkään mieli kokeilla sitä itse. Ei tästä ihan samanlaista tullut , mutta uskon, että tämä olisi onnistunut paremmin, jos pohjana olisi ollut kiharat hiukset ja jos tämän tekisi toiselle.


Aina joskus iskee inspiraatio letittää ja tehdä kampauksia, mutta itselle niitä on kuitenkin vaikeampi tehdä, kun ei näe taakse ja kädet puutuvat helposti. Täytyy varmaan ottaa kavereita uhreiksi! :D

Päivitystä terveys-aiheeseen: Olen ottanut taas yhden askeleen kohti terveellisempää ruokavaliota, kun päätin alkaa taas syödä aamuisin puuroa! Se pitää nälän poissa pitkään ja on myös todella hyvää! Tänään puuron päälle sai ihania tuoreita mansikoita! 

xoxo, Eeva 


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Would you rather be covered in sweat at the gym or covered in clothes at the beach?

Niinkuin eilen postauksessa mainitsin, tänään alkoi taas yritys alkaa liikkua enemmän. Niinpä töiden jälkeen surffailin ensin netissä ja etsin itselleni sopivan treeniohjelman. En ole mikään "ammattilainen" kuntosalilla käymisessä, mutta parin vuoden treenikokemusta löytyy, lukion jälkeisenä välivuotena tuli käytyä salilla 3-4 kertaa viikossa. Nyt on kuitenkin "kunnon" salitreenaamisesta sen verran aikaa, että päätin aloittaa puhtaalta pöydältä ja etsiä myös uuden treeniohjelman.



Suunnittelin, että kävisin nyt ainakin aluksi salilla 2 kertaa viikossa ja lisäisin käyntien määrän kolmeen jos jossain vaiheessa tuntuu siltä. Yritän aloittaa tällä kertaa maltillisesti, koska yleensä kun innostun liikunnasta, alan heti liikkua 6 kertaa viikossa ja kyllästyn myös sitten todella nopeasti. Päätin myös, että ainakin näin aluksi treenaan kaikki lihasryhmät läpi samalla salikäynnillä. Olen kuullut, että tämäkin on ihan tehokas tapa kasvattaa lihaksia ja toisaalta halusin mahdollisimman simppelin ja nopean treenin.
Löysin sopivan ohjelman Pakkotoiston sivuilta. Muokkasin sitä oman mielen mukaiseksi ja siitä tuli tällainen:

1. Kyykky
2. Maastaveto
3. Kulmasoutu (alataljassa)
4. Ylätalja
5. Vipunostot sivuille
6. Ranskalainen punnerrus käsipainoilla
7. Hauiskääntö käsipainoilla
8. Vatsat

Aloitan nyt aluksi 12-15 toistoa -  2-3 sarjaa -menetelmällä, ja vaihtelen toistojen määrää sitten kuukauden välein. (Kuukauden jälkeen 8-10 toistoa, sitten 6-8 jne.)

Kokeilin tänään ekaa kertaa ohjelmaa ja kyllä ihan tehokkaalta tuntui! :) Torstaina sitten vuorossa tämän viikon toinen treeni. Jossain vaiheessa koitan lisäksi tunkea välipäiville juoksua/muuta aerobista, mutta nyt ainakin kuumien säiden aikaan salitreeni saa riittää. :)




sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus


Ja niin on taas tämän vuoden juhannus takana! Itse en mikään hirveän suuri "juhannus-ihminen" ole, mutta täytyy sanoa, että tänä vuonna kyllä kelit olivat ainakin tosi suotuisat! :) Tänä vuonna juhannusta tuli juhlittua ihan perhepiirissä, aattona ensin kotona vanhempien luona ja sitten ihanan mummin kahvipöydässä ja juhannuspäivänä veljen perheen luona. Ja nyt täytyy sanoa, että tuli kyllä syötyä monen viikon edestä! Tämä aika vuodesta on kyllä ihan parasta ruoan(kin) kannalta; uusia perunoita, savulohta, grillipihvejä, tuoretta salaattia, mansikoita, grillattuja vaahtokarkkeja...

Otin sekä juhannusaatolta, että juhannuspäivältä asukuvat, mutta pahoittelen, nyt saatte (ainakin aluksi) nähdä vaan huonolaatuisia teinipeilikuvia, kunnes keksin paremman tavan ottaa asukuvat! :P 

Juhannusaatto:


Hame: Orsay
Toppi: H&M
Vyö: Pieces


Juhannuspäivä:

 

Mekko: Vero Moda
Vyö: Pieces

Huomenna alkaa sitten taas arki ja lisäksi yritys alkaa elää terveellisemmin! On jo pidemmän aikaa (taas) ahdistanut, kun on tullut syötyä miten sattuu ja liikunta on jäänyt melkeinpä kokonaan. (Lue: kokonaan) Niinpä ajattelinkin huomenna lähteä salille piiitkästä aikaa! :) Tästä aiheesta varmaankin kirjoittelen postauksen huomenna. :)

Tähän loppuun vielä piristyksenä vähän Chariy Vancea. Kivaa viikkoa! :)



xoxo, Eeva

PS. En ole vielä ihan varma, mitä kaikkea tähän blogiin tulen kirjoittelemaan, ja olisikin kiva kuulla, mitä mieltä olette ja jos on toivomuksia tai rakentavaa palautetta, niin kaikki otetaan mielellään vastaan! :)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Naantali

Alkuviikko meni töiden (ja juhannussiivouksen) merkeissä. Tänään sain vapaapäivän, kun poikaystävä tuli eilen illalla tänne ja päätettiin lähteä tänään Naantaliin pienelle road-tripille. (Joudutaan asumaan kesä eri osotteissa, kun kumpikin asuu töiden ja muiden juttujen takia vanhempien luona) Aamu näytti uhkaavan harmaalta, mutta onneksi se siitä sitten kirkastui iltapäivää kohden.


Naantali on kyllä ihana kaupunki! Pitäisi useammin harrastaa Suomi-matkailua ja leikkiä turistia, Suomessakin riittää kyllä paljon nähtävää. 


Naantalissa kierreltiin muutamissa pikkupuodeissa ja syötiin suklaakakkupalat ulkokahvilassa. (nam!) Ajelun jälkeen palattiin kaupan kautta kotiin ja alettiin valmistaa ruokaa, koska kummallakin oli kiljuva nälkä. 


Ruoaksi tehtiin mitä muutakaan kuin sitä, mitä me aina syödään; broileri-nuudeliwokkia! :P (2 pss nuudeleita, 450 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita, pirkka wokvihannespussi ja 1 dl kermaa. Nuudeleihin kaikki mausteet, broileriin suolaa ja pippuria.) Nopeaa, helppoa ja niiiin hyvää. <3

Tunti sitten poikaystävä lähti taas juhannuksen viettoon kaveriporukalla. Byhyy :( Kaukosuhde sucks, oli se sitten pysyvä tai vaan väliaikainen.


Lohdutukseksi kahvia ja Marabou Daim -keksi.

Huomenna onkin sitten juhannusaatto, joten hyvää juhannusta! :)

PS. Eilen illalla tehtiin ihania tortillapizzoja! Unohdin ottaa kuvan, mutta suosittelen niitä lämpimästi. Resepti löytyy Heidin blogista täältä.

xoxo, Eeva